Cimcorpille suurtilaus Valiolta

9.9.2003
Cimcorp Headquarters

Valio on allekirjoittanut Cimcorpin kanssa sopimukset asiakastoimitusten keräilyn automatisoinnista Jyväskylän ja Riihimäen tuotantolaitoksillaan. Cimcorpin toimittamat automaatiojärjestelmät hallitsevat Valion tuoretuotteiden tavaravirtaa lähettämössä tuotantolinjoilta jakeluautojen lastausluukuille saakka. Sopimusten kokonaisarvo on noin 16 miljoonaa euroa.

Keräilyn automatisointi liittyy Valion tuotantolaitosten kehittämisohjelmaan. Tuotannon tehostamisella ja investoinneilla parannetaan yhtiön kilpailuasemaa kotimarkkinoilla. Valio keskittää tuoretuotteiden tuotannon ja jakelun kolmelle paikkakunnalle: Riihimäelle, Jyväskylään ja Ouluun. Tässä yhteydessä automatisoidaan lähetettävien tuotteiden keräily ja välivarastointi.

– Keräily on kylmässä (+2 - +4 º C) tehtävää raskasta ja rutiininomaista työtä, joka painottuu ilta- ja yöaikaan. Tulevaisuudessa henkilöstön saaminen tällaisiin töihin tulee vaikeutumaan, toteaa Valio Oy:n materiaalitoimintojen kehitysjohtaja Reijo Hakala. Enimmillään yli 20 kiloa painavia koreja tullaan keräilemään Jyväskylässä noin 30.000 ja Riihimäellä noin 60.000 kappaletta päivittäin. Automaation ansiosta henkilötyön määrä vähenee ja keräilyprosessi tehostuu.

Valion tuoretuotteet (maidot, piimät, kermat, jogurtit, viilit jne.) toimitetaan asiakkaille rullakoissa tai alusvaunuilla olevissa muovilaatikoissa. Tilauserät voivat olla täysiä rullakoita, täysiä laatikollisia, täysiä tölkkirivejä (harjatölkit) tai täysiä kennoja (pikarituotteet, esim. jogurtit, viilit). Swisslogin toimittamat järjestelmät hallitsevat kaikkien erityyppisten tuotteiden käsittelyn ja keräilyn lähetystä varten. Ratkaisut perustuvat MultiPick®- ja MultiplePick™-tyyppisiin suuren työalueen portaalirobotteihin, jotka Cimcorp on kehittänyt keräilyn automaattisointiin. Toimitus sisältää lisäksi kuljetinjärjestelmät rullakoille ja vaunukoille, keräilynhallinnan tietojärjestelmät sekä täysimittaiset tietokonesimuloinnit.

– Valitsimme Cimcorpin yhteistyökumppaniksemme, koska yhtiöllä on hyvät ja toimivat referenssit, Reijo Hakala vahvistaa. Portaalirobotteihin perustuva keräilyjärjestelmä sopeutuu joustavasti tuotannon vaihteluihin ja helpottaa huomattavasti lähettämön puhtaanapitoa. Lisäetuna on, että laatikkoa pienemmätkin tilauserät voidaan käsitellä automaattisesti.

Laitteistot toimitetaan ja otetaan käyttöön Jyväskylässä ja Riihimäellä pääosin vuoden 2004 aikana.

Valion sopimus on Cimcorpin historian suurin kotimaasta saatu tilaus ja merkittävä kauppa logistiikkapuolelta, johon yhtiö on panostanut voimakkaasti jo usean vuoden ajan.

Valio

Valio on liikevaihdoltaan Suomen suurin elintarvikealan yritys ja maidonjalostaja. Valio käsittelee noin 80 prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta maidosta. Konsernin 1,6 miljardin euron liikevaihdosta (2002) kolmannes kertyi ulkomaantoiminnoista. Valio Oy:n omistaa 28 osuuskuntaa. Maitoa valiolaisiin meijereihin toimittaa 15 300 maidontuottajaa.

Valio on Suomessa markkinajohtaja kaikissa keskeisissä meijerituotteissa ja maailmanluokan edelläkävijä terveysvaikutteisten tuotteiden kehittäjänä. Päätuotteita ovat maidot, kermat, jogurtit, juustot, rahkat, vanukkaat, jäätelöt, maito- ja herajauheet, lastenruuat sekä voi ja levitteet.

Valio-konsernin muodostavat emoyhtiö Valio Oy ja sen tytäryhtiöt Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa. Valio-konsernissa työskenteli vuoden 2002 lopussa yli 4 200 henkilöä, heistä emoyhtiön palveluksessa oli noin 3 700.

This site uses cookies to provide you with a best browsing experience. By using this site you agree to our use of cookies as explained in our Privacy Policy.