Cimcorp esittelee uuden sukupolven orientointilaitteen

6.3.2017
Cimcorp Headquarters

Energiatehokas Cimcorp+-tuoteperhe on kasvanut orientointilaitteella. Rengasaihion asemointiin tarkoitettu tuote on käynyt läpi mittavan kehitysprojektin, jonka tuloksena uuden sukupolven orientointilaite on edeltäjäänsä huomattavasti kevyempi, mutta merkittävästi käyttöominaisuuksiltaan monipuolisempi.

Ensimmäiset uuden sukupolven ympäristöystävällisemmät orientointilaitteet asennetaan Cimcorpin asiakkaiden tehtaisiin kuluvan vuoden aikana. Orientointilaitetta käytetään rengastehtaissa asemoimaan rengasaihio oikeassa asennossa paistopuristimen muottiin. Laitteesta on tehty uudet, monipuolisemmat versiot sekä henkilöautojen että raskaan liikenteen rengasaihioiden käsittelyyn.

Portaalirobotit ovat Cimcorpin automaattisen materiaalinkäsittelyjärjestelmän keskeisin osa, mutta kokonaisratkaisu sisältää paljon muitakin laitteita. Cimcorp haluaa vastata nykypäivän kestävän kehityksen vaatimuksiin viemällä tuotteitaan yhä ympäristöystävällisempään ja energiatehokkaampaan suuntaan.

Orientointilaite on suunniteltu itsenäiseksi järjestelmän osaksi, johon kuuluu käsittelylaite, ohjain sekä kuljettimet, jotka toimittavat rengasaihion asemointiin ja sieltä pois. Orientointilaitetta voidaan ohjata itsenäisesti ja se on helpommin integroitavissa laajempiin järjestelmäkokonaisuuksiin. Tämä vähentää suunnitteluun, tuotantoon ja asennukseen käytettävää aikaa.

Ympäristöarvot sekä laitteen toiminnalle asetetut tavoitteet ja vaatimukset mielessään tuotekehitysryhmä oli todellisen haasteen edessä: käytännössä suunnittelu täytyi tehdä aivan uudelta pohjalta huomioiden laitteen toimivuus, rakenne ja tekniikka. Innovatiivisen ajattelun ja tuotekehityksen tuloksena standardoitu orientointilaite on nyt puolet kevyempi, monipuolisempi ja toiminnallisempi.

“Rengasaihioiden käsittely on tarkempaa ja hellempää. Orientointilaite tunnistaa eri rengaskoot ja osaa tarttua jokaiseen optimoidusti.”

Mika Laine, Cimcorpin tuotepäällikkö

Energian säästäminen, pienempi hiilijalanjälki, kierrätettävyys sekä kestävyys ovat nousseet teollisuuden avainarvoiksi. Cimcorpin tavoitteena on vastata vaatimuksiin luomalla ratkaisuja, jotka ovat nopeampia kevyempiä ja ympäristöystävällisempiä.

This site uses cookies to provide you with a best browsing experience. By using this site you agree to our use of cookies as explained in our Privacy Policy.